torstai 21. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä

                                           
                       

                                      Mukavan haasteen sain Pirkolta Elämää ja elämyksiä
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesältä. Siispä suosikki kasveista kesän projekteistä, onnistumisen ilosta, reissuista tai  vaikka vain kauniista valokuvista

                         
                             
Tämä mennyt  kesä on ollut meillä todellä kaunis lämmim,Kaikki kukkaset ovat loistaneet kauniisti.

Tomatin taimenet ovat hyvin lähteneet kasvuun kevällä , sehän mieltä kovasti ilahdutti

Ruotsin maalle poikettiin oli ilo käydä sisaruksia tervehtimässä ja kasvitieteelisessä puutarhassa kävimme.
ihanan kauniita kasveja ihailimme.

Omalla pihalla on loistanut liljat ja ilahduttaneet meitä 

Ja myös daaliat ovat kukoistaneet kauniisti

Tomatit ovat antaneet runsaan sadon  meille, niistä olemme saaneet nauttia

Kesä kurpitsaa on tullut myös hyvin

Kesästä ollaan kovasti nautittu
ainoa paha puoli on, että menee niin kiiresti ohi saisi olla pitempi 

Viron puollellakin kävimme syyskuussa. oli niin kaunis auringonlasku  merenyllä
                               Tämä oli todella kiva haaste  Kiitos viellä Pirkko Elämää ja elämyksiä
                                 

                             

36 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Ihanaa kukkaloistoa!

    VastaaPoista
  2. Maaritin sanoin aivan ihanat kukat ja tunnelmat. Tuo lilja on häkellyttävän kaunis ja samoin daaliasi ja sipulikukkasi.

    VastaaPoista
  3. Świetne zdjęcia na wyzwanie. Pozdrawiam.
    Upeita kuvia haasteeseen. Yours.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kesäisiä muistoja sinulla! Kukkasi ovat niin ihania.

    VastaaPoista
  5. Ihania - kauniita ja herkullisia - kuvia kesästä! Kiitos :)
    Mukavaa torstai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kauniit kesämuistot, ihanat kukat!
    Auringonlaskukuva on huikean hieno!

    VastaaPoista
  7. Kauniit kesämuistot kukkineen ja auringon laskuineen..
    Täällä on maa valkosena.
    mukavaa viikonloppua.
    Sylvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi Meilläkin satoi yhtenä yönöä lunta mutta päivällä suli kaikki pois ! ♥

      Poista
  8. Irma, great post!!! Your photos are gorgeous!

    VastaaPoista
  9. Kiva haaste ja aivan ihanat muistot sinulla kesästä ♥
    Kuvat todella kauniit .
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kesäkuvat kerrassaan.
    Piristää näin loska-aikana. Meillä satoi viime yönä lunta.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  11. Mukavat kuvat, ihana muistella kesää noita katsellessa :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos ihanista kuvista, Irma:)
    Oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua sinulle!♥

    VastaaPoista
  13. Kauniita ja värikkäitä muistoja kesästä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  14. Ai,että,kun tuli ihan kesää ikävä näitä kuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos Katja Oi mikä ilon hetki että olet palannut tänne takaisiin :)

    VastaaPoista
  16. Irma, so nice to mention the summer.
    You had a lot of high yields.
    Swietne pictures.
    Greetings.

    VastaaPoista
  17. Voi kun ihania ja raikkaita kesäkuvia. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Mukavaa, kun komentoit blogissani ;)