maanantai 28. lokakuuta 2013

Metsäretkellä

Sunnuntaina oli kaunis leppoisa ilma niin suunittelimme lähteä metsäretkelle 

Metsässä samoileminen on meidän mieluinen harrastus nyt kun puutarhan syystyöt jo
saimme tehtyä

Pakkasimme reppuun eväät koska siellä vierähtää koko päivän 

On mukavaa ihailla kauniita metsä maisemaa On pieniä suojärviä


Minä tykkään niin kovasti suomaisemaa tämä on minun lempi paikkoja



Tämä on metsästys maja ovat rakentaneet niin komean ison pöyän

Mukava uimapaikka niin kaunis.

Mieheni tuumaa että voisihan  käväistä uimassa

Portaat johtaa mökille

Kyllä maisema on kaunis silmä ja mieli tässä minulla lepää



Tässä tarkastelimme onko karpaloita viime vuonna oli aika paljon

Kyllä niitä oli jonkun verran, mutta emme keräneet on viellä entisiäkin

Tässä on hauskasti lähtenyt puu kasvamaan kiven päälle, on haarautunut kahtia


Ja mitää me löydettiinkään  tällä pannulla saa korven kyyneleitä

Näitä rappuja mentiin ylös on niin korkeita paikkoja 

Ja tästä tulimme alas 


Nyt nautiskelimme hyvästä kahvista ja leivästä täällä luonnon keskellä

Täällä olisi kyllä voinut myös nuotiollaki keittää kahvit  puita olisi ollut







Meillä oli ihana retkipäivä

Hyvää  viikon jatkoa kaikille





31 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia upeista maisemista, Irma. Mikki olisi rakastanut olla mukana..

    VastaaPoista
  2. Teillä onkin ollut oikein sielua virkistävä päivä kauniissa maisenissa ja luonnon keskellä.
    Kahvi maistuu luonnossa
    Mukavaa viikkoa!.♥

    Kauniit

    VastaaPoista
  3. Teillä onkin ollut tosi kiva päivä siellä luonnon rauhassa!
    Ja ne eväät vasta siellä parasta onkin, ja kuinka ne maistuukin siellä niiiiiin hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Kiva kuvakertomus päivästänne. Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana ilma siellä on ollut ja hyvä päivä retkelle.
    Hyvä on luonnon helmassa eväitä popsia, maistuu erilailla.
    Kauniita kuvia ja ihania maisemia ja paikkoja ♥
    Iloa uuteen viikkoon Irma.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on mahtavat maisemat, kyllä noissa kelpaa lenkkeillä, siellähän uusiuttuu koko ihminen!

    VastaaPoista
  7. Kauniit maisemat! Vesi lienee jo aika kylmää uintia varten

    VastaaPoista
  8. Upeaa syksyistä metsäluontoa, hienot kuvat!

    VastaaPoista
  9. Voiolisi se hienoa liikkua tuollaisissa maisemissa, kun itekkin tykkään liikkua paljon metsässä ja karpaloitakin joskus olen poiminut,sattuikin että juuri otin karpaloita jugurtin kanssa aamupalaksi. Kaunista talviaikaa sinne, vaikka vielä niin syksyistä on.

    VastaaPoista
  10. Teillä on ollut mukava metsäreissu kauniissa luonnossa.♥

    VastaaPoista
  11. Upeita retkikuvia. Tuo puunjuuri on kiinnostava.

    Ihanaa päivää sinulle.

    VastaaPoista
  12. Suomaisema on hyvin kaunista katseltavaa. Kauniit kuvat retkestänne!!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Irma; hieno metsäretki luonnonhelmassa:))
    Kiitos postauksesta, ja oikein hyvää viikonjatkoa sinulle♥♥

    VastaaPoista
  14. Tuollainen metsä kaikkine elementteineen kiehtoo kovasti. Kaunista!

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat ja kaikesta näkee että retkenne on ollut todella onnistunut ja mukava.

    VastaaPoista
  16. Kivaa, että me lukijatkin päästiin metsäretkelle ;) Metsässä on mukava liikkua; on ihanan rauhallista ja paljon katseltavaa.

    VastaaPoista
  17. Ihana metsäretki! Tosi kaunis metsälammikko uimapaikkana. Varmaan paljon vesilintuja keväällä ;)

    VastaaPoista
  18. Kaunista! Kyllä luonnossa kulkeminen on niin rentouttavaa, ja ne eväätkin maistuvat aina niin hyvälle;)

    VastaaPoista
  19. Vastaukset
    1. Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista.♥♥ Ne aina ilahduttavat♥♥

      Poista
  20. No ihan varmaan on ollut mahtava retkipäivä. Suot on ihania, niissä on jotain erityislaatuista tunnelmaa.
    Kiitos kauniista kuvista ja ihanaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  21. What a beautiful place and lovely autumnal pictures :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ela Vierailusta,tervetuloa uudleen :).♥♥

      Poista
  22. Piękne zdjęcie na spacer i na piknik. Jesienne widoki są śliczne. Pozdrawiam.
    Kaunis kuva kävellä ja piknik. Syksyn näkymät ovat kauniita. Yours.

    VastaaPoista
  23. Varsin komeissa maisemissa olette päässeet retkeilemään.

    VastaaPoista
  24. On kauniita paikkoja siellä suolla,en ole käynyt tällä paikalla, jos ensi
    .kerralla sitten .

    VastaaPoista
  25. Kiitos Helmi Jo ensi kesänä sitten tehdään sinne retki:)..♥♥

    VastaaPoista

Mukavaa, kun komentoit blogissani ;)