Elämää erimuodossa

Elämää erimuodossa

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Aamu alkoi aurinkon nousulla.

Tänä aamuna oli ihana  auringon  nousu  tuntui hyvälle  että tulee valoisa päivä

Aamiaisen jälkeen ajattelin  lähteä lenkille  ja kamera mukaan

Suunistin järvelle mitää sinne kuuluu ,järven nimi on  kivijärvi. Siellä oli hyvin rauhallista, en kuitenkaan lähtenyt jäälle  kävelemään ,olen tullut araksi ,koska olen kerran pudonnut jäihin, oli hyvä onni että selvisin sieltä pois.

Penkki odottaa istuija 

Tämä on ihana kevään merkki kun jää rupea joesta sulamaan

Kävelin tätä pienen joen reunaa minusta tämä on niin kaunista katseltava.

Ihanasti  heinät heijastavat veteen

Kauneushan on katsojan silmässä  mutta minusta tämä on kaunista ,kevään tuloa

Sitten kauppaan ostamaan kevät esikoita  kotiin



Tämä oli niin kaunis etten voinut  olla  ostamatta en muista minkä niminen tämäkukka on

Tämän toi ystäväni  kun pistäytyi päivä kahville

Tämä kaktus rupesi kukkimaan nyt 

Tänään oli niin leppoisa päivä kevät tuoksui ja lintuset visersivät
ihanasti.

Toivotankin  aurinkoisia Maaliskuun päiviä  meille kaikille :)

45 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kävelyretkestä. Hyviä kuvia otit.
    Kauniita kukkia olet ostanut.
    Hyvää viikonloppua sinne teille ♥ ♥

    VastaaPoista
  2. Hienot auringonnousu-kuvat :) Teillä on vielä ihan reippaasti lunta.
    Oikein aurinkoista maaliskuuta sinulle myös!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja kukkasia. Mukavaa viikonloppua, Irma!

    VastaaPoista
  4. Ihanan piristäviä kukkasia! Kunnon punainen väri kaktuksessa.

    VastaaPoista
  5. Kauniit kukat ja kuvat. Olisikohan tuo aniliinin värinen kukka Sineraaria ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko Jo nyt muistankin Että kukka on Sineraaria :)

      Poista
  6. Mielettömän upeat kuvat. Minunkin oli pakko ostaa eilen kevätesikko.

    VastaaPoista
  7. Your photos are so beautiful, Irma!!! Makes me happy. :)

    VastaaPoista
  8. Kun eilen aamulla meni ulos, tuntui kevät tuoksuna nenään.
    Kyllä on upeita kuvia keväästä nuo lähtevät jäät. Ja kukat, ah, niin kauniita.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kuvasarja! Ihanat esikot!
    Hyvää maaliskuun alkua.

    VastaaPoista
  10. Kaunis aurinkonnousu,ihanat kukkaset.Aurinkoisia Maaliskuun päiviä.♥

    VastaaPoista
  11. Kauniita kukkia, aurinko paistaa niin keväisesti kuvissasi ja puriotkin juoksee. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jäin ihmettelemään etta joulukaktus kukkii nyt, minulla on komerossa pimeässä, pitääkin ottaa päivänvaloon :)

      Poista
    2. Hei Sisko ! Minulla kukki kaktus ennen joulua . minä pidin ikkunan laudalla
      nyt rupesi uudelleen kukkimaan. Kesäksi vien pensan alle ulos .syksyllä otan sisälle ikkunalle heti rupeaa kehittämään nuppuja. Otaa vaan kukka komerosta pois valoon. Terkkuja:)

      Poista
  12. Mukavaa maaliskuuta. Kyllä luonnossa on kaunista näin lehdettömänäkin aikana. Minusta tuo pinkki kukka on sineaaria, eikös sitä ole muissakin väreissä kuin sinisenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between On varmaankin sineaaria ja on useamman värisiä:)

      Poista
  13. Kiitos ihanista kukista, Irma:)
    Todella kauniita ovat kukkasesi ♥
    Oikein hyvää sunnuntai-päivää sinulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili Mummo Samoin sinne sunnuntai-iltaa!♥

      Poista
  14. Hienoja kukkia ja niinhän on samanlainen kaktus kuin minulla :) Ai sulla kukki se jo joulunakin, mulla ei. Kesällä pidän minäkin sitä jossain puskan juurella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie ,kyllä minulla kukki kaktus ennen joulua :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos Daisy Myös sinulle iloista kevättä:)

      Poista
  16. Aivan ihanat kuvat ♥
    Iloista kevättä ja kaikkea hyvää.
    Kiitos kommentista viimeisessä blogi kirjoituksessani ♥

    VastaaPoista
  17. Kiitos Seijastiina myös sinulle hyvää kevättä :)

    VastaaPoista
  18. Beautiful pictures of the sunset and the flowers.
    Greetings

    VastaaPoista
  19. Oh, this is the sunrise but also beautiful

    VastaaPoista
  20. Piękny wschód słońca, no i spacer piękny. Wiosnę w domu masz cudowną. Pozdrawiam.
    Kaunista auringonnousua ja kävellä melko hyvin. Kevät talossa on ihana. Yours.

    VastaaPoista
  21. Hello Irma!
    Beautiful flowers from you.
    I also look forward to the coming of spring.
    The beautiful are your photos.
    Greetings.

    VastaaPoista
  22. Ihania auringonnousu kuvia!!!
    Hiljalleen luonto herää ja joet, järvet pääsevät jään ikeestä.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  23. Kiitos Tarina :) Myös sinulle aurinkoisia päiviä:)

    VastaaPoista

Mukavaa, kun komentoit blogissani ;)